Misor-Rakenne on yhtä kuin työntekijänsä

Misor työnantajana

"Olen työskennellyt Misorilla muutaman vuoden. Alusta asti huomasin, että täällä työtä tehdään oikealla asenteella. Asioista keskustellaan ja mietitään parasta ratkaisua. Toiminta on selkeää ja tarvittavat dokumentit löytyvät helposti. Työpaikkana Misor on yksi parhaista. Työntekijöitä kuunnellaan ja arvostetaan."

Misor on työpaikka, jossa työntekijöitä arvostetaan. Tunnistamme työntekijöidemme arvon yrityksen arvon luomisessa ja meille on tärkeää, että tämä arvostus näkyy jokaisen työntekijämme arjessa. Oli sitten kyse hyvän liiketuloksen jakamisesta työntekijöille tai työssä jaksamisen edistämisestä, mietimme jatkuvasti keinoja joilla tehdä Misorista entistäkin parempi työpaikka. Arvostamme myös erilaisuutta, meiltä löytyy paikkoja niin hiljaisemmille puurtajille kuin puheliaille tiimipelaajillekin. Laita avoin hakemus ja katsotaan löytyisikö Misorista paikka sinullekin! 

Meille töihin?

Olemme kasvava rakennuttajakonsulttiyritys ja otammekin aina vastaan avoimia työhakemuksia. Tavoitteenamme on kasvaa tasaisen maltillisesti pienestä keskisuureksi yritykseksi. Meillä työntekijät saavat vapauden ja vastuun toimia itsenäisesti, mutta myös tukea saa aina tiiviistä työyhteisöstämme. Koska olemme kasvuyritys, meillä on myös mahdollista kasvaa ammattilaisena ja laajentaa työnkuvaansa uusiin haasteisiin. Tai sitten vain keskittyä hiomaan itsestään timanttia siinä mitä tekee. Tärkeintä on halu tehdä hyvää jälkeä työssään, kehittyä asiantuntijana ja viihtyä työssään. Työyhteisömme on rento ja kaikkien työntekijöidemme mielipiteitä ja hyvinvointia arvostetaan. Henkilöstöetujamme ovat mm.  

  • Mahdollisuus ja välineet etätyöhön, mutta kaikille myös ikioma työpiste toimistolla 
  • Vapaus suunnitella omat työaikansa, meillä ei kellokortteja käytetä 
  • Paljon vapaa-ajan liikunta-, tyky- ym. henkilöstötapahtumia joihin saa osallistua ja myös ehdottaa ja suunnitella 
  • Vuosittainen matka koko henkilökunnalle kiitoksena aherruksesta 
  • Laajat henkilökuntavakuutukset
  • Kattavat työterveydenhoitopalvelut, myös työpaikkahammashoito 
  • Tulospalkkiojärjestelmä kaikille työntekijöille 
  • Puhelinetu ja vuosittainen liikunta- ja kulttuurisetelietu 

 

Mahdollisia rooleja yrityksessämme ovat mm.  

  • Projektinjohtaja. Kokemusta tähän virkaan pitäisi jo olla kertynyt useammalta vuodelta, joko rakennuttamis- tai suunnittelutehtävistä tai työmaalta. Tehtävä on vastuullinen ja itseohjautuva, mutta perehdytämme aina työntekijämme pitkään ja huolella.  
  • Projekti-insinööri. Saatat olla urasi alkutaipaleella, mutta kiinnostunut korjausrakentamisesta ja asiantuntijuutesi kehittämisestä. Tässä tehtävässä voi viihtyä pidempään tai kenties edetä vastuulliseksi projektinjohtajaksi. 
  • Valvoja. Työllistämme erikseen rakennustöiden valvojia, lvi-valvojia sekä sähkövalvojia. Valvojalla tulisi olla oman erityisalansa koulutus (esim. ins. tai rkm) sekä jokunen vuosi työkokemusta.